pitkäaikaiseen masennukseen kuuluu hyviä hetkiä ja sitten ns ”relapse” vaiheita.
Monta kuukautta meni tosi hyvin kunnes valmistuin ja olin taas kuukauden kotona, mikään ei ole pahinta kun jäädä sänkyyn makaamaan. Mieli ei kestä sitä.
Nyt taas työelämässä ja jopa sellanen työpaikka josta tykkään todella paljon! mutta silti relapse vaihe käynnissä mutta tällä kertaa se on erillainen.
Aikaisemmin pahina aikoina olin koko ajan allapäin ja jopa vähän zombie.. mikään ei tuntunu miltään. Nyt tunnen miljoona eri tunnetta, saatan olla hetken tosi ilonen sitten saatan suuttua, sitten olen ilopilleri sitten taas tuntuu että elämä kaatuu niskaan. Aikasemmin tällästä ei ole käynyt ja olen jopa vähän peloissaan kun en tunteita pysty hallitseen.
Se ei ehkä auta asiaan että nyt mulla on sellasten tunteellisten biisien fanitus.
on ollut pitkä aika kun en enää pystyny edes itkemään koska olin jo niin alhaalla. eilen kuuntelin Machine gun kellyn Rehab biisiä ja aloin vaan itkeen, sitten aloin nauramaan koska vihdoin voin taas itkeä! kuinka oudolta se kuulostaakin nii olin jopa iloinen että tunnen taas kaikkia tunteita, ja ihan ilman mitään surullista hetkeä musta vaan tuntu siltä että nyt itkettää.
okei ehkä itkin onnesta koska nään kahen viikon päästä Summer upeilla MGK
yleisesti menee hyvin, erittäin outoja tunne puuskia tulee, enemmän ehkä näitä alakulosia mutta myös onnen puuskia.
https://youtu.be/4N3N1MlvVc4
Tässä kaks biisiä jota kuuntelen nykyään joka päivä, tietenkin MKG.n Rehab biisiä unohtamatta.
Jotenkin tulee mieleen sellanen teinimäinen huomionhakuinen ”masennus”. Sieltä vaan samantien lähdetään töihin ja baarissakin näkee usein ihan iloisena ja kavereita löytyy+somea päivitellään ahkeraan/tinderöidään. Kaukana oikeasta masennuksesta, ehkä alakuloisuutta tosin?
Töissä käyn koska onhan mun itseni elätettävä, pahempi mun tilanteessa olis jäädä vaan kotiin ja alkaa miettimään liikaa asioita ja stressaamaan miten itteni elätän. Kyllä käyn baarissa ja tottakai mulla on kavereita ne hetket on parhaita ja iloisimpia kun oon mun kavereiden kanssa. Ei en ehkä enää oo siinä tilassa että oon neljän seinän sisällä ku zombie ja ihan lopen uupunu. Mutta valitettavasti masennus ei katoo sormia napsauttaen, mulla on kausia kun oon ilonen ja tekemistä yms mutta myös niitä hetkiä on kun tuntuu että vajoo taas samaan tilaan kun kaks vuotta sitten. nykyään sitä osaa käsitellä tunteita ja varsinkin niitä huonoja tunteita, lähen kavereiden kanssa istuskeleen ulos yms. ne on ne asiat jotka auttaa. Kaikkien masennus ei ole samanlaisia.