2016

Niin se vaan vuosi meni. Tasan vuosi sitten aikalailla samoihin kellonaikoihin istuin kaupin sairaalassa lääkärin ja sosiaalityöntekijän kanssa ja juteltiin lääkityksestä. Rehellisesti voin sanoa että 2016 on ollut tähän asti elämäni rankin mutta käännetääs nyt uusi sivusitten ja katsotaan mitä 2017 tuo tullessaan.

Nyt en ajatellut pureskella negatiivisia asioita kuluneesta vuodesta vaan katsotaan mikä teki minut onnelliseksi ja mistä olen kiitollinen.

Koulu

Tosiaan joulukuussa 15 sain kuulla että pääsen opiskelemaan TREDUun aikuispuolelle merkonomiksi! aluksi se oli oikeastaan pelottavaa mutta kun alkuun pääsi niin se jopa paransi minua.

Uusia kavereita, työharjoittelupaikka unelmien työpaikassa! vaikka samaan aikaan tappelin itseni kanssa työharjottelupaikka antoi mulle paljon energiaa ja itseluottamusta.

Työkaverit olivat yksi isoimmista seikoista jotka autto mua jaksamaan, joka aamu oli ihana mennä töihin.  Kiitos koskikeskuksen Stadium ja varsinkin kaikki ihanat työkaverit!

staffi

img-20161106-wa0000

Oona

Tää nainen on ollu mun tukena koko vuoden, ylä ja alamäissä! ollaan koettu niin paljon kaksin että ei yks blogiteksti riittäis! En paljasta enempää yksityiskohtia koska parhaat jutut on ollu ihan meijä kahenkeskeisiä hössötyksiä ja biletystä

img-20160626-wa0000 blog oona

Perhe

Pakko sanoa että ilman mun perhettä en tiiä missä tilanteessa nykyään olisin, niin paljon tukea oon saanu etten tiiä edes miten voin kiittää! Asuin siskon kanssa vielä alkuvuodesta ja oli kiva kun oli seuraa, niin sisko kuin vanhaherra Roope. Siskon muutettua en olis voinut jäädä tähän ihanaan asuntoon ilman äitiä ja iskää! Onneks sain jäädä ja tehdä asunnosta mun näkösen

img-20160306-wa0002  img-20160331-wa0000

roop  taru

Joulukuun Roope oli asumassa mun luona ja se oli ihana tulla töistä kotiin kun siellä odotti ihana karvakamu vastassa, ja ehkä pissalammikko mutta se ei haitannut yhtään.

Kaverit

Oon tänävuonna tutustunu niin moniin uusiin ihmisiin että oon niin kiitollinen siittä. En oikeastaan osais ees laskea kuinka monta uutta tuttavaa tänävuonna on tullut. Iloisimmilani oon kun saan olla kavereiden kanssa, huolet kaikkoaa ja saa hetken olla aidosti iloinen.

kaverit fat 0000

XO Mira

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *