Psykosomaattista

Psykosomaattinen oireilu

Kun ruumiillisille oireille ei löydy lääkärin tutkimuksissa riittävää selitystä eivätkä oireet liity tunnettuihin fyysisiin sairauksiin, on kyse psykosomaattisista oireista. Esimerkiksi erilaiset kipuoireet, suolisto- ja sydänoireet tai stressiin liittyvät oireet voivat olla psykosomaattisia, jolloin niiden taustalta ei välttämättä löydy rakenteellista elinvauriota.

Aamulla kävin lääkärillä kuulemaan kaikista kuvauksista ja kokeista tulleet tulokset, oon ihan terve. Kaikki johtuu mun päästä, mun mielentilasta. Oonko mä siis vaan hullu?

No patteja en kuvitellut, ne on siinä mutta ovat hyvälaatuisia ”kasvaimia” mutta mun pitää tarkkailla niitä, ettei pahene. oikealla puolella oli 6mm ja 8mm halkaisijaltaan, vasemmalla 9mm ja nivusissa 9mm. jos kasvaa kaksinkertaiseksi niin sitten taas kokeisiin mutta toivotaan että ei.

Ensi viikolla käydään uudella lääkärillä puhumaan hieman tuosta mun mieliala lääkityksestä, ilmeisesti ei enään vanhat lääkkeet tehoa tai mielentila romahtanut alkuvuodesta, ken tietää.

20 päivän päästä on vuosipäivä, hieman surullinen sellainen. joulukuun 22 päivä mä hakeuduin hoitoon. 31.12.2015 istuin lääkärin ja psykologin kanssa huoneessa ja sain reseptit käteen, oli uusivuosi, mun vuosi 2016 alkoi ensimmäisenä napaten pillerit kurkusta alas ja toivoen että nyt alkaa helpottaa. Ylä ja alamäkiä on ollut, ja paljon. en muista mikä vuosi olisi näin paljon tapahtunut mun elämässä. Ehkä innolla jo odotan että 2016 loppuisi. Mitähän 2017 tuo tullessaan?

XO Mira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *