Ihan sairas päiväkirja

Olen saanut pyynnön näyttää hieman minun rakasta kotiani, joten tästä lähtee vol1!

Tervetuloa mun valtakuntaan.

Basic faktat: Talo on rakennettu 1954, pohjaeatkasu on järkevä koska tuolloin osattiin hyödyntää neliöitä!

Mun asunto on 60m2 jossa on makkari, olohuone, eteinen, keittiö, kylppäri ja mikä tärkeintä:  vaatehuone jossa kenkähyllyköt 😍

Ensimäisenä kun ovesta astuu sisään näkee miljoona takkia, okei ei nyt ihan miljoona mutta 15kpl. ei tuossa kuvassa ei ole kaikkia takkejani.

Eteisessä myös asunnon valmistumisvuonna kiinnitetty naulakko/hattuhylly, vanha ja ruma omasta mielestä mutta se sopii tähän Vanhaan asuntoon ja mun moderniin sisustukseen. Asunnon lattiat on uusittu muutama vuosi takaperin, lattia tekee asunnosta todella siistin ja ”uuden” näkösen. Seinät laittaisin uusiksi jos jotain täällä remppaisin.

Myös tämänhetken lemppari ”babyt” eli sneakerit ovat heti nenän edessä kun tulee kylään. ps rakastan takkeja ja sneakereitä jos tämä fakta ei tule esille vielä.

Eteisestä löytyy myös lipasto joka on oleskellut asunnossa monia vuosia vaikka asukit ovat vaihtuneet, toki minä ja sisko päätettiin maalata se mustaksi.

Ainniin tämmönenkin taustatarina on asunnossa: 2014 mun sisko ja hänen paraskaveri (myös minun tatuoija) muutti kämppiksiks tähän asuntoon, 2015 sitten siskon paraskaveri lähti ulkomaille vaihtoon ja sisko tarvi kämppiksen, kuvioon astuin minä. Vuosi ehdittiin asuun siskon kanssa kaksin kunnes hän lähtikin hieman äkkiä helsinkiin, mä jäin ja valtasin siis koko kämpän.

Ja nyt kun tiedätte taustatarinan niin selvennän että tuo liikennemerkki on asunnossa ollut jo vuonna 2014, ei en ole sitä tänne tuonut mutta päätin myös että se saa siinä olla.

Olohuoneen toisella seinällä nojailee liitutaulu ja yllätys yllätys ikean lipasto. Koriste esineet ja tilpehöörit on kertynyt aikojen mittaan mutta yksi todella tärkeä taulu komeilee lipaston päällä.

2014, Las Vegas, mieto krapula ja ampumarata. Tossa pieni tiivistys tauluun, ja kyllä olen aika huono ampumaan mutta toi oli elämäni eka kerta ampua aseella.

Yleensä en käytä viinapulloja koristeena mutta Belveder pullossa on tarina: olin juuri alottanut koulun ja ostin ton pullon, sillon päätin että avaan sen sitten kun valmistun. Se päivä koitti toukokuussa ja pullo korkattu. Ps kuvan kahdesta kasvista toinen on aito ja toinen feikki.

Lösähdetääs hetkeksi sohvalle, keskelle huonetta. Laiskanlinna on siskon mutta koska uuteen asuntoon ei tämä mahtunut niin minäpä afobtoin sen, ja oon erittäin tyytyväinen päätökseen. Taustalla näkyy olohuoneen takaseinä.

Haluaisin jututella ihmistä joka on joskus nää seinät tapetoinu, niin huonoa työtä mutta saanpaha tehä reikiä seiniin niin paljon kun haluun! mikään ei oo hirveempää kun kämppä ilman tauluja seinillä, kolkkoo.

Nämä taulut vierailrvat aina aika ajoin mun somessa, kun otan koivistani kuvaa kun makaan sohvalla ja katson tv.tä, jännää.

Mitä nämä tarkoittaa: Kaksi kalloa kuvaa mun horoskpoppia: Kaksonen. M kirjain: M niinkuin Mira ja Breathe taulu: Aina kun elämä alkaa meneen hulluks tai sekavaks niin hengitä hetki ja rauhotu.

Tv tason vierestä nurkasta löytyy hieman käsityötä, ei mun vaan ihanan iskäni! Joskus sain idean parista vanhasta maitokorista niin iskäni meni jä väsäsi mulle sellaset! Rakastan valkosia huonekaluja mutta en halua että kaikki on tasaista ja kiiltävää, maalattu puu tuo kivasti vähän vaihtelua. Myös siskolta saatu ”rahapuu” komeilee ja kasvaa koko ajan.

Laiskanlinnan näköalat ovat tälläiset: Tv.päytä haettiin Espoon ikeasta koska muualla ei sitä ollut. Sohvapöytä myös iskän kädenjälkeä, eka versio olikin mun valtavaan olohuoneeseen pieni joten iskä teki uuden ja isomman. Samalta se näyttää kun aikasempi, koko vaan isoni. Jätin myös pöydälle tarkotuksella vihreän kahvimukin sen takia koska rakastan oikeasti värejä mutta vain pienessä muodossa.

Tv.n oikealla puolella löytyy mun toimisto. Samaa sarjaa kuin laiskanlinna nurkasta löytyy iso nojatuoli jossa teen kaiken mitä vaan koneella tarvii väsäillä. On mulla työpöytäkin mutta tykkään mielummin olla rennosti nojatuolissa. Niinkuin aikasemminkin mainitsin niin tykkään todella paljon tauluista, myös tauluhyllyltä löytyy ihania muistoja. Suunnitelmana on vielä joku hieno jalkalamppu tohon hommata mutta vielä en ole sellaiseen täydelliseen törmännyt.

Vaatehuoneen ja eteisen oven välissä komeilee taas iskän käsityötä: valkoinen arkku.

Tykkään ikean kalusteista, sohva, tv.pöytä ja lipasto on sieltä mutta kun saa kalusteita jotka on sun suunnittelemia ja juuri sellaisia kun haluat ne tekee asunnosta henkilökohtaisen, täysin samaa ei ole kellään! ei tuota arkkua, sohvapöytää eikä maitokoreja!

Viimeisenä mutta ei tietenkään vähäisempänä: Jokanaisen unelma, vaatehuone jossa on kenkähyllyt!!

Kenkähyllyjä vastapäätä on kolme kaappia täynnä mun vaatteita.

Unelma!

Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen kun esittelen keittiöni ja makuuhuoneeni (heti kun makkarin uudistus on valmis)

xoxo Mira

pitkäaikaiseen masennukseen kuuluu hyviä hetkiä ja sitten ns ”relapse” vaiheita.

Monta kuukautta meni tosi hyvin kunnes valmistuin ja olin taas kuukauden kotona, mikään ei ole pahinta kun jäädä sänkyyn makaamaan. Mieli ei kestä sitä.

Nyt taas työelämässä ja jopa sellanen työpaikka josta tykkään todella paljon! mutta silti relapse vaihe käynnissä mutta tällä kertaa se on erillainen.

Aikaisemmin pahina aikoina olin koko ajan allapäin ja jopa vähän zombie.. mikään ei tuntunu miltään. Nyt tunnen miljoona eri tunnetta, saatan olla hetken tosi ilonen sitten saatan suuttua, sitten olen ilopilleri sitten taas tuntuu että elämä kaatuu niskaan. Aikasemmin tällästä ei ole käynyt ja olen jopa vähän peloissaan kun en tunteita pysty hallitseen.

Se ei ehkä auta asiaan että nyt mulla on sellasten tunteellisten biisien fanitus.

on ollut pitkä aika kun en enää pystyny edes itkemään koska olin jo niin alhaalla. eilen kuuntelin Machine gun kellyn Rehab biisiä ja aloin vaan itkeen, sitten aloin nauramaan koska vihdoin voin taas itkeä! kuinka oudolta se kuulostaakin nii  olin jopa iloinen että tunnen taas kaikkia tunteita, ja ihan ilman mitään surullista hetkeä musta vaan tuntu siltä että nyt itkettää.

okei ehkä itkin onnesta koska nään kahen viikon päästä Summer upeilla MGK

yleisesti menee hyvin, erittäin outoja tunne puuskia tulee, enemmän ehkä näitä alakulosia mutta myös onnen puuskia.

https://youtu.be/4N3N1MlvVc4

Tässä kaks biisiä jota kuuntelen nykyään joka päivä, tietenkin MKG.n Rehab biisiä unohtamatta.

Nyt kuuluu sairaan hyvää!

koputetaan puuta..

En tiedä minkä taikuuden sain uutena vuotena niskaan mutta kiitos todella paljon siitä, en muista koska viimeks olis näin hyvin mennytkään.

Aloitetaan ensimmäisestä ja isoimmasta asiasta mikä muutu alkuvuodesta, lääkkeet. Vielä joulukuussa söin kolmea eri lääkettä, Escitalopram, Voxtra ja kolmatta en edes muista… mutta tammikuussa loppu resepti Voxtrasta ja siitä kolmannesta, oli mennyjo muutamia viikkoja tosi hyvin joten otin vikat ja en mennyt uusimaan reseptiä.. olo jopa parani siitä!

marras/joulukuussa oli taas todella paljon ahdistusta johon alotettiin rauhottava lääkitys, olin kyllä aika rauhallinen ja se autto ahdistukseen mutta en ollu enää oma itseni, tunteet kadonnu ja olin vaan kun zombie, tai autopilotilla..

Nyt enää vakkari lääkitys Escitalopram ja ajatus on että nyt kun hurraa näin hyvin niin voisi alkaa pilkkoon annosta pienemmäks, ja tän vuoden tavoitehan mulla on että kaikki reseptilääkkeet olis pois käytöstä vuoden loppuun mennessä!

Koulu menee aivan helkutin hyvin! kolme näyttöä tehty ja kolme vielä jäljellä. Sitten kun se inspis ja innostus tulee ni sitä ei pysäytä mitään, kirjoitin kolmessa päivässä kaks näyttöä ja kaks viikkoa myöhemmin suoritin ne messuilla. Nyt kävi taas saman lailla, kaks näyttööon kirjotettuna ja opettajalla hyväksyttävänä ja jos ne on ok niin kahen viikon päästä olis taas messuviikonloppuna kahen tutkinnon osan näytöt…

jos näin käy niin jäljellä on enään YKSI näyttö, joka tulis tehä huhtikuun lopussa viimestään niin valmistuisin sit kesäks!! wohoo oon oppinu ja päässy tekemään yksityisyrittäjän siiven alla niin paljon enemmän ja paremmin kuin isossa ketjussa!

Fyysinen kunto alkaa olemaan taas kunnossa, kiitos kuntosali ja FODMAP ruokavalio!

FODMAP ruokavaliossa periaatteena on välttää huonosti imeytyviä hiilihydraatteja. Suurin osa viljoista, hedelmäsokerit, pavut ja makeutusaineet on poissa. Laktoosin jätin jo aikoja sitten mutta nyt olen alkanut jättämään maitotuotteet yleisestikin pois, kaura kerma on muute paljon parempaa ku perus kerma, sanon mä! Punanen liha on pois ja kana ja kala vierailee sillon tällön lautasella, mutta pääpainote on kasvisruokaan ja on muuten keho kiittänyt.

Alkoholi on jäänyt, mutta ei ihan kokonaan… kyllä mä lasin viiniä juon sillon tällön mutta siihen se sitten jääkin. Ah ihanat krapulattomat aamut!

mulla menee siis aikas hyvin nykyään, luojankiitos!

XOXO -Mira

 

Niin se vaan vuosi meni. Tasan vuosi sitten aikalailla samoihin kellonaikoihin istuin kaupin sairaalassa lääkärin ja sosiaalityöntekijän kanssa ja juteltiin lääkityksestä. Rehellisesti voin sanoa että 2016 on ollut tähän asti elämäni rankin mutta käännetääs nyt uusi sivusitten ja katsotaan mitä 2017 tuo tullessaan.

Nyt en ajatellut pureskella negatiivisia asioita kuluneesta vuodesta vaan katsotaan mikä teki minut onnelliseksi ja mistä olen kiitollinen.

Koulu

Tosiaan joulukuussa 15 sain kuulla että pääsen opiskelemaan TREDUun aikuispuolelle merkonomiksi! aluksi se oli oikeastaan pelottavaa mutta kun alkuun pääsi niin se jopa paransi minua.

Uusia kavereita, työharjoittelupaikka unelmien työpaikassa! vaikka samaan aikaan tappelin itseni kanssa työharjottelupaikka antoi mulle paljon energiaa ja itseluottamusta.

Työkaverit olivat yksi isoimmista seikoista jotka autto mua jaksamaan, joka aamu oli ihana mennä töihin.  Kiitos koskikeskuksen Stadium ja varsinkin kaikki ihanat työkaverit!

Oona

Tää nainen on ollu mun tukena koko vuoden, ylä ja alamäissä! ollaan koettu niin paljon kaksin että ei yks blogiteksti riittäis! En paljasta enempää yksityiskohtia koska parhaat jutut on ollu ihan meijä kahenkeskeisiä hössötyksiä ja biletystä

  

Perhe

Pakko sanoa että ilman mun perhettä en tiiä missä tilanteessa nykyään olisin, niin paljon tukea oon saanu etten tiiä edes miten voin kiittää! Asuin siskon kanssa vielä alkuvuodesta ja oli kiva kun oli seuraa, niin sisko kuin vanhaherra Roope. Siskon muutettua en olis voinut jäädä tähän ihanaan asuntoon ilman äitiä ja iskää! Onneks sain jäädä ja tehdä asunnosta mun näkösen

 

 

Joulukuun Roope oli asumassa mun luona ja se oli ihana tulla töistä kotiin kun siellä odotti ihana karvakamu vastassa, ja ehkä pissalammikko mutta se ei haitannut yhtään.

Kaverit

Oon tänävuonna tutustunu niin moniin uusiin ihmisiin että oon niin kiitollinen siittä. En oikeastaan osais ees laskea kuinka monta uutta tuttavaa tänävuonna on tullut. Iloisimmilani oon kun saan olla kavereiden kanssa, huolet kaikkoaa ja saa hetken olla aidosti iloinen.

  

XO Mira

 

 

Psykosomaattinen oireilu

Kun ruumiillisille oireille ei löydy lääkärin tutkimuksissa riittävää selitystä eivätkä oireet liity tunnettuihin fyysisiin sairauksiin, on kyse psykosomaattisista oireista. Esimerkiksi erilaiset kipuoireet, suolisto- ja sydänoireet tai stressiin liittyvät oireet voivat olla psykosomaattisia, jolloin niiden taustalta ei välttämättä löydy rakenteellista elinvauriota.

Aamulla kävin lääkärillä kuulemaan kaikista kuvauksista ja kokeista tulleet tulokset, oon ihan terve. Kaikki johtuu mun päästä, mun mielentilasta. Oonko mä siis vaan hullu?

No patteja en kuvitellut, ne on siinä mutta ovat hyvälaatuisia ”kasvaimia” mutta mun pitää tarkkailla niitä, ettei pahene. oikealla puolella oli 6mm ja 8mm halkaisijaltaan, vasemmalla 9mm ja nivusissa 9mm. jos kasvaa kaksinkertaiseksi niin sitten taas kokeisiin mutta toivotaan että ei.

Ensi viikolla käydään uudella lääkärillä puhumaan hieman tuosta mun mieliala lääkityksestä, ilmeisesti ei enään vanhat lääkkeet tehoa tai mielentila romahtanut alkuvuodesta, ken tietää.

20 päivän päästä on vuosipäivä, hieman surullinen sellainen. joulukuun 22 päivä mä hakeuduin hoitoon. 31.12.2015 istuin lääkärin ja psykologin kanssa huoneessa ja sain reseptit käteen, oli uusivuosi, mun vuosi 2016 alkoi ensimmäisenä napaten pillerit kurkusta alas ja toivoen että nyt alkaa helpottaa. Ylä ja alamäkiä on ollut, ja paljon. en muista mikä vuosi olisi näin paljon tapahtunut mun elämässä. Ehkä innolla jo odotan että 2016 loppuisi. Mitähän 2017 tuo tullessaan?

XO Mira

Muutamia viikkoja taas kulunut, Hatanpään sairaalassakin rampattu moneen otteeseen, kerran myös acutassa vierailtu.

Kaikki alko viime kuun alussa kun oli rintasyöpä kuukausi, ajattelin että no kokeillaas ettei tuossa olemattomassa rintakudoksessa mitään löydy, no voiha vittu tossa on patti… tollanen melkein herneen kokonen paukura, no hitto, seuraavana päivänä soitinkin sitten lääkärille. Samana iltana kun olin soittanu lääkärille että oikeella puolella yks patti, niin illalla löysinkin vasemmalta puolelta samanlaisen. Tottakai pahin tuli heti mieleen, mitä jos se onkin syöpä?

Parinpäivän päästä pääsinkin sitten lääkärille ja kokeiltiin patteja, ei oikeen tiennyt että onko se rintakudoksessa vai onko se joku muu? Noh siitä sitten aasinsiltana aloin myös kertomaan selittämättömistä mahakivusta ja painonlaskusta. Lääkäri kokeili mahaa ja sano että onpas kovan tuntunen, no laitan sulle kiireellisen lähetteen mahan ultraääneen.. jahas..

no myös ei kiireellinen ultra noista tissi/kainalo pateista. Ainiin ja vielä tähystyskin laitetaan. Seuraavalla viikolla olikin jo mahan ultra, ei mitään erikoista löytynyt, no sepä hyvä. Lääkäri soittaa parin tunnin päästä perään jasanoo että laitoin myös lähetteen keuhkojen röntkeniin, jaa sekin vielä.

Tuli viikonloppu, lähti käsistä, ja pahasti. Sunnuntaina päätin lähtee vähä viihteelle no olipahan hauskaa mutta maanantai aamuna heräsin siihen että ihan hirveä olohenkisesti, otanpas tosta yhen tasottavan, ei muuten auttanu, aloin näkeen ihan omiani ja tuli sellanen fiilis että mä sekoon nyt, nyton huono olla. Niin paljon tapahtuu enkä tiiä mistään mitään, ihan sekasin. No lähin käymään acutassa etten olisi yksin koska olin aikas ulapalla. eipä siittä reissusta enempää, illalla kotona pitikin sitten alkaa valmistautumaan tähystykseen.

Tiistai tuli ja klo12.30 olin jo hatanpäällä esilääkityksessä, kello tuli 13 ja pääsin operaatiohuoneeseen. Säästän teidät yksityiskohdilta mutta voin sanoa että kidutusta oli, huusin kun hyena! Lääkäri sano että kaikki näyttää hyvältä, ’’söisit enemmän’’ tuli lääkärin suusta, siinä kohtaa teki mieli jopa lyödä sitä. Kaikki sanoo mulle että ’’ootpa pieni söisit enemmän’’ mutta kun mä syön! syön 5kertaa päivässä + napostelua muttakun ei se paino vaan tuu! sitä tässänyt yritetäänki selvittää että eikö mulla imeydy ravintoaineet!? Ruokavalioo ollaan säädetty ja kaikki mailman maitohappobakteerit ja lisäkuidut yms on lisätty muttakun ei vaa mitää tapahdu. no koepalat otettiin josta vielä en oo kuullu.

samana viikkona kävin keuhkokuvissa, ei löytyny mitään. no hyvä noi patit ei oo levinny sisäelimiin. Mutta hetkonen tohon oikealle puolelle on tullu toinen patti, eikä. Soittoa taas lääkärille ja uus aika, siellä taas kokeiltii ja juu vähän pienempi pattihan siinä on, nyt lääkäri alkoi miettiä että kyseessä onkin imusolmukkeet, kokeili samalla nivusista ja kuulin vaan kun lääkäri sano hiljaa ’’oho’’ oli sielläkin turvonneet imusolmukkeet, Huom tässä vaiheessa olin käyny verikokeissa ja kaikki näytti olevan hyvin, ei tulehdusta yms.) nyt sitten kiireytettiin ultraa, ens viikolla taas hatanpäälle.

Tuli ultra päivä, menin hatanpäälle ja ultrahuoneeseen. tutkija tuli ja alkoi kuvaan, kyllä täällä näkyy patit, ne on imusolmukkeet, näyttää olevan rasvaa. nivusetkin kuvattiin mutta siittä ei enempää sanottu, sanottiin että ei kannata huolehtia. No mutta miks mun imusolmukkeet yhtäkkiä kerää rasvaa? voiko siittä myöhemmin tekeytyä jotain pahempaa? mua vieläkin mietityttää, onneks perjantaina pääsen lääkärille kuulemaan.

noin kuukaus elämästä on mennyt vähän sumussa, koko ajan mietityttää ja huolestuttaa, se on se epätietoisuus mikä pistää pään sekasin, ainakin mulla.

XO Mira

 

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sarkastisella tyylillä.

Ahdistus ja paniikkikohtaukset ovat paljon muutakin kuin vain mielentila, paljon kipua.

Paniikkikohtauksen saadessa sydän alkaa pumppaamaan kovaa tahtia, puristaa rintaa ja tuntuu ettei saa henkeä. Ihmisen luontainen suojeluvaisto kertoo että pakene, mutta mitä?

En itsekkään tiedä miksi aloin pelkäämään julkisia paikkoja mutta kuva kertoo paljon, tuntui kuin hukkuisin, vaikka olin kuivalla maalla, outoa eikö?

”Oudoin” oire mikä minulle tulijulkisilla paikoilla oli että alamahaan alkoi sattua ja tuntui että pissaan alle, tosi kiva.. ainoa pakotie oli vessa, siellä olin rauhassa ja piilossa, joka paikkaan kun menin mietin vain että missä on lähin vessa.

Olin viime joulukuussa (siinä pahimmassa tilassa) siskon kanssa ostamassa joululahjoja, kävelymatka kalevasta keskustaan (10 min kävely) tuntui ikuisuudelta, tykytys rinnassa alkaa ja hengitys tiheytyy, kroppa tärisee. Ensimmäinen kohde oli Stockman, ja juoksin vessaan.. olin siellä varmaan kymmenen minuuttia vain yritin hengittää, en saa happea ja rintaan sattuu, pakko lähtee pois kun sisko odottaa. Pyörittiin ruuhkautuneessa stockmannissa, en pysty keskittyyn koska keskityn ”pysymään hengissä” heittää päässä, alkaa todellisuus häilyä nyt mä saan jonkun kohtauksen kun sydän hakkaa ja henkeä en saa, eikä apua taas on vessahätä.

kun olin taas kolmannen kerran puoleen tuntiin käynyt vessassa huomasin että siskoa ärsytti, anteeksi mulla on oikeesti hirveä olo. Saatoin vähän ärähtää myös siskolle koska mua sattu, eihän se voinut tietää miltä musta tuntuu, en syytä häntä.

vain pakolliset ostokset tuli ostettua ja melkein juoksin kotiin, sisko käväisi matkalla nopeasti kaupassa ja mä en enään pystynyt mennä sisään, jäin ulos odottaan, siskolla meni ehkä kaks minuuttia mutta mulle siinä paniikissa, kivussa ja sekavuudessa se kesti ainakin tunnin. Kotiin kun pääsi olin ihan poikki, tärisin hulluna. Menin päiväunille koska olin niin loppu, loppupäivä olin kuin kuumeessa konsanaan, adrenaliinia ollut liikaa kropassa joten olin ihan kuin puusta pudonnut pöllö, ihan tuskaa en jaksa nousta edes sängystä, kello on 17.30 päivällä, taidan jäädä loppupäiväks tähän.

Paniikkikohtauksen saadessa en ole niin sanotusti samoissa maailmoissa, olen ihan eri planeetalla kipujen kanssa, jos ei ole ikinä saanut paniikkikohtausta on vaikea kuvitella että noin vain voi yhtäkkiä ”seota”

Apuna on lääkitys, rauhottavaa joka vaikuttaa keskushermostoon, musta tulee vähän hidas ja vähän huumatun oloinen. mutta rauhallinen, vähän väsynyt mutta parempi se kuin että panikoisin.

toivon kaikilta ymmärrystä, paniikkikohtaus ei ole mikään easy asia, kohtauksen saaja voi jopa luulla kuolevansa, ei ole helppoa, ymmärrän ei se ole vierestä katsominenkaan. Mutta pahin kommentti IKINÄ on : ”Rauhotu ny.” älä ikinä sano sitä vaikka kuinka kismittäis, se pahentaa vain tilannetta.

Ahdistus, se musta norsu olkapäillä ja käärme kietoutunut torson ympärille.

Itselläni ahdistus on jokapäiväistä, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta fyysisesti se tekee tärinää, levottomuutta ja hengityksen raskautumista, päätäkin särkee.

kun tarpeeksi pään sisällä vatvoo asioita, se alkaa olemaan vaikeaa ”olla miettimättä” ei mä en pysty niitä huolia ja murheita vain jättämään ajattelematta, ei ei se vain kasvaa sellaiseksi mustaksi pilveksi päänpäällä, se on raskas, eipä tässä muuta saakkaan ajateltua. Rintakehää alkaa painaa, ja hengitys on todella hidasta.

ahdistus ei ole fyysisesti yhtä paha kuin paniikkikohtaus mutta se epämukava olo omassa kehossa on pitemmän päälle todella raskasta. Ei pysty rentoutumaan, laitan leffan pyöriin että voisi heittää aivot narikkaan koska en enää jaksa näitä ajatuksia, oho leffasta menny puol tuntia ja oon vaan tuijottanu tyhjyyteen ja ollut omissa maailmoissa, niissä samoissa ajatuksissa mistä yritin just paeta, ei se niin vaan onnistu.

Se näissä sairauksista pahin on se että en pysty kontrolloimaan niitä,  ne ajatukset tulee vaikka en haluisi, se huoli tulee vaikka olikin hyvä päivä. Ihanaa vapaapäivä saa rentoutua, ei nyt jo ahdistaa. Pitäis kaikkee mennä tekee, hoitaa asioita, jos mä jään vaa tähän sohvalle, en mä uskalla lähtee, hoidan ne myöhemmin. Mua sattuu mahaan, rintaa puristaa, jään vaa tähän huonoon oloo.

Se epämukavuus minkä kanssa elää on vaikeaa, koskaan ei oo hyvä olla. No kyllä niitä hyviä hetkiä on mutta ei nää kokonaan lopu.

Positiivista on että nykyään enään harvoin saan noin pahoja paniikkikohtauksia julkisilla paikoilla, sellainen pieni yliherkkyys ja hermostuneisuus on mutta olen alkanut oppiin sen kanssa händläämisen. Parempaa päin mennään!

 

xo Mira

-ei

Itsellä meni muutama vuosi ennen kuin edes hyväksyin että jokin on pielessä, ja vielä vuosi ennen kuin olin valmis puhumaan siitä julkisesti.

Tässä oma tarinani

Kolme vuotta sitten näihin aikoihin olin Lontoossa kuvaamassa Au Pairit Lontoossa sarjaa, ensimmäisestä perheestä kun lensin pihalle majoittauduin hostelliin.

”Hei nyt sulla on aikaa nähdä lontoota” ei, vaikka kuinka oli vapaata aikaa aika monet päivät ne meni lähikahvilassa istuessa tai jopa nukkuessa. Oli niin yksinäinen olo, oli onneton olo. Uuteen perheeseen kun pääsin onni kääntyi ja tykkäsin, kuvaukset loppui ja jäin perheeseen, nyt illat meni ulkona kävellessä ja musiikkia kuunnellessa, ehkä välillä vähän itkettikin.

En enää jaksanut ja lähdin ystävänpäivänä takaisin suomeen, työttömyys odotti… Tuossa vaiheessa Au Pairit tuli ulos, se kommenttien määrä mitä sai niskaan ei paljoa huonoon oloon auttanut, mutta mä selviydyin.

Suoraan jos voin sanoa en tuosta kesästä 2014 muista paljoa, viina virtasi, taisin olla enemmän humalassa kuin selvinpäin…

kesän lopulla juttelin tuottajan kanssa ja vähän vitsillä heitin että mitäs jos lähtisinkin Au Pairit Los Angeles kauteen mukaan, noh niinhän siinä kävi että olin mukana ja jo kohta olinkin jo koneessa suuntana enkelten kaupunki!

Ajattelin että tää kyllä piristää, no omalla tavallaan piristikin. Rakastuin kaupunkiin mutta silti iltaisin taas kävelylenkillä havahtui ympäristöönsä. Hei oon maailman ihanimmassa kaupungissa mutta miks mua surettaa? ärtynyt ja vähän uupunut, mutta olisin halunnut jäädä ehkä vähän pitemmäksi aikaa, mutta ei.

Taas suomessa, oon hieman helpottunut, melkein itku pääsi kun näin äitin ja parhaan kaverin mua vastassa lentokentällä.

Muutamat viikot meni aika iloisesti koska olihan siinä jouluaatto ja uusivuosi!

niin.. 2015..  Alkuvuosi lähtikin positiivisesti käyntiin kun sain työpaikan, joka hetken päästä tulikin täydeksi helvetiksi, työ joka vei viimeisiäkin voimia ja onnen rippeitä. Oli toukokuu kun pääsin sieltä pois, olin enemmänkin huojentunut kuin surullinen. PÄÄSIN POIS! mutta taas, kun päivät meni sohvan nurkassa tai sängyssä alko oleen jo hieman maassa. No viina autto, hetkellisesti mutta tuolloinkin aika usein.

Muutin sitten siskon luo asumaan koska tilanne oli osuva, olipa kiva saada omaa tilaa. Siskon kanssa meni hyvin, hän kävi töissä…mä makasin sohvalla. päiviä en edes muista koska ne meni niin sumussa, miettiessä ja hieman surussa.

Alkoholin himo kasvoi koska ainoastaan silloin mulla oli hauskaa kun olin ihan pää jäässä, hullua aikaa, en oikeen muista oikeestaan.

Pieni onnellisuuden pilkahdus oli ihastus, mies joka tuntui täydelliseltä, mutta ei sittenkään. Aloin oppia että jos vähänkään alkaa oleen onnellinen, se kaatuukin niskaan joten lakkasinolemasta onnellinen, kirjaimellisesti. Aloin oleen tyhjä kuori, enään ei edes pysty itkemään koska kyyneleetkin on loppu.

Pahin aika alkoi kun en kirjaimellisesti uskaltanut lähteä kotoa, kauppareissu ahdisti, julkisiin en edes pystynyt muutamaa pysäkkiä pitemmälle menemään koska tuntui että sydän hyppää rinnasta ulos, tuntu että tulee pissa alle ja et oksennan. Sain paniikkikohtauksia, hengitys kiihty ja tuntui että kuolen, sen takia en kotoa sitten lähtenytkään, sulkeuduin neljän seinän sisään, ainoa keino lähteä ulos oli alkoholi… ja taas se että en lähtenyt kotoa minnekkään masensi ja lytisti mieltä.

Aloin olemaan ihan loppu, mitä mä teen? en halunnu herätä aamusin, tai heräsin, join kupin kahvia ja menin takaisin nukkumaan, ei halunnut olla hereillä koska ei halunnut enää olla itseni kanssa, niitten ajatuksien tai sen olon.

kuukauden ajan heräsin 7:30 jotta voisin mennä klo 8 ensihoitoon, enmä vaan päässy sinne, joka aamu aloin pelkää. Kunnes koitti joulukuun 22 päivä, sillon en enää kestänyt. Kävelin ensihoito ensioon Tampereen kaupissa, sain lapun mihin kirjottaa että mikä on huonosti. Istuin ja tolloin musta tuntu että mä kuolen tähän penkkiin, ahdisti, panikoin. Pääsin sosiaalityöntekijälle ja se kysymys: Mikä on hätänä? sai mun kaiken pahan sisällä purkautuun, mä itkin ja itkin, sattu rintaan ja pyörrytti. Jossain kohtaa ajattelin että toi varmaan ajattelee että mulla on vaan huono päivä kun musta tuntu että olisin voinu istua siinä monta päivää ja kertoa kaikesta pahasta mitä mun sisällä on.

Kotiin kun pääsin oli niin takki tyhjä, olin kun zombie. no lähettiin siskon kanssa vanhemmille viettään joulua, joulu tuli ja meni ja saapui uusvuosi. Vuoden viimeisenä päivänä istun lääkärin luona joka määrää reseptilääkkeitä, olin toiveikas.

Aivan sain myös loppuvuodesta tietää että pääsin opiskelemaan, joka ei sinäänsä siinä kohtaa mua ilostuttanut vaan enemmänkin pelotti ja lisäsi ahdistusta. no tammikuu tuli ja koulualkoi, pääsin ihanaan paikkaan työharjoitteluun, Pistin kaikkeni sinne, annoin kaikkeni mutta se ei ollut ilmeisesti tarpeeksi.

Vuosi 2016 on ollut isoa vuoristorataa, on ollut hyviä hetkiä mutta myös niitä romahduksia, tätä tulee myös jatkumaan. En vieläkään ole terve, taistelen joka päivä.

Moni samassa tilassa olleet ovat päässeet masennuksen (omin sanoin helvetin) yli ilman lääkkeitä, itse en pystyisi, olen vieläkin todella hauras mutta yritän parhaani.

ei en makaa masiksena sohvalla enään, teen kaikkea kivaa mutta niin herkästi se mieli alenee ja huono olo tulee.

sinä joka tunnet samoja kipuja kun minä, muista:

i hope you know you’re not alone in that hell.

xo Mira